Maataloudessa on saatava tulevina vuosina aikaan merkittäviä päästövähennyksiä. Metsätalous puolestaan on kääntänyt Suomen hiilinielut päästölähteeksi ja on suurin yksittäinen tekijä lajien uhanalaisuuteen. Maatalous tuottaa elämämme kannalta ensisijaisen tärkeitä tuotteita. Tämä korostuu hauraassa globaalissa tilanteessa, jossa ruokaturvaan nivoutuu niin turvallisuuspolitiikka kuin pölyttäjäkato. Vaikean vyyhdin purkamisessa tunnustava oikeudenmukaisuus on oleellisessa roolissa.
Toimittaja ja arktisen keskuksen vieraileva tutkija Johannes Roviomaa kirjoitti kolumnissaan Ylellä 29.5., kuinka ruokaturva, turvallisuuspolitiikka, ilmastonmuutos sekä maaperän monimuotoisuus nivoutuvat yhteen. “Kourallisessa tervettä maaperää elää enemmän organismeja kuin planeetallamme on ihmisiä. Huonokuntoisessa maaperässä, johon on pumpattu kemiallisia lannoitteita ja torjunta-aineita, tilanne on toinen. Siksi ilmastonmuutos ja tehomaatalous yhdessä ovat erityisen huono yhtälö,” Roviomaa kirjoittaa.
Maatalous on ollut viimeiset vuosikymmenet valtavassa muutoksessa. Samalla siihen kohdistuu isoja paineita ja odotuksia. Kuten Tuuli Orasmaa kirjoittaa kirjassaan Maaseudun tulevaisuus, on kyseessä “maataloutta suurempi vyyhti, joka liittyy usein tavalla tai toiselle talouteen. Lähes kaikkialla maailmassa maataloutta täytyy tukea, ja viljelijän on vaikea saada toimeentuloa työstään.” Odotamme siis toimia, joustavuutta ja muutoskykyä ihmisiltä, jotka usein ovat itse jo kestokykynsä äärirajoilla, huolissaan oman työnsä jatkuvuudesta ja toimeentulosta.
Metsänomistajat puolestaan ovat samaan aikaan huolissaan ilmastonmuutoksen vaikutuksesta omiin metsiinsä ja haluavat metsien käytöltä monitavoitteisuutta. Samalla he pitävät niihin liittyvää julkista keskustelua syyllistävänä. Myös maanviljelijät ovat hyvin tietosia ilmastonmuutoksesta ja näkevät, että maatiloilla voidaan tehdä merkittävää ilmastotyötä, mutta myös heillä on kokemus keskustelun syyllistävyydestä sekä väsymyksestä muutoksen edessä.
Odotamme toimia, joustavuutta ja muutoskykyä ihmisiltä, jotka usein ovat itse jo kestokykynsä äärirajoilla, huolissaan oman työnsä jatkuvuudesta ja toimeentulosta.
Tämän vyyhdin purkamisessa tunnustava oikeudenmukaisuus on oleellisessa roolissa. Sen avulla voidaan hahmottaa erilaisista taustoista tulevien ryhmien kokemuksia epäoikeudenmukaisuudesta ja kuulluksi tulemisesta sekä myös tunnistaa näiden ryhmien jo tehdyn työn arvokkuus. Yhteiskunnallisen, humanistisen ja psykologisen tutkimuksen näkökulmat siis auttavat tekemään näkyväksi sen, mikä luonnontieteiltä jää piiloon. Silloin paikallisyhteisöillä ja esimerkiksi maanviljelijöillä ja metsänomistajilla on mahdollisuus määrittää omien arvojensa mukainen kuva tulevaisuuden kehityksestä ylätasolta määriteltyjen tavoitteiden sijaan.
Luontoa on mukana kahdessa hankkeessa, joissa tunnustavalla oikeudenmukaisuudella on vahva rooli. Precilience-hankkeessa etsitään yhdessä maanviljelijöiden ja metsänomistajien kanssa vastauksia alueellisesti tarkkoihin ilmastoriskeihin ja testataan erilaisia sopeutumisen työkaluja muun muassa vesienhallintaan. Uudistavan metsien käytön hankkeessa rakennetaan periaatteita sille, millaista voisi olla ekologisesti kestävä ja paikallistason huomioiva metsien käyttö suomalaisissa metsissä. Olemme mukana tuomassa keskusteluun konkreettisia ratkaisuja ja rahoitusmalleja. Samalla meillä on vahva kokemus sidosryhmätyöstä, toisin sanoin eri tahojen kuulemisesta, osallisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta sekä eri tahojen tuomisesta saman keskustelun äärelle.
Teksti: Paloma Hannonen
Kuva: Alina Shchurova on Unsplash